Julkaistu Jätä kommentti

ENNAKKOVARAAJAN ETU! Loppuvuoden 2022 uutuus: lasten kuvittama puuhakirja

värityskirja

ENNAKKOVARAAJAN ETU ALLA!

Nyt on iloisia uutisia! Parisen vuotta sitten keksin lasteni ilmeikkäitä piirroksia katsoessani, että näistä olisi ihana tehdä jonkinlainen värityskirja. Siitä lähtien olen koonnut kuvia, muokannut niistä värityskuvia ja koonnut tätä uutta lastenkirjaa. Aikaahan tähän meni, mutta lopputulos on sekä Roosan ja Eepin että minun mielestä kyllä sen arvoinen!

Koikkelan uutuuspuuhakirja sisältää siis värityskuvia, jota ovat piirtäneet Roosa noin 2-8-vuotiaana, Eepi noin 2-12-vuotiaana, loruja, vitsejä ja tehtäviä. Kirja on suunniteltu niin, että värittämisen jälkeen siitä jää itse väritety lorukirja, jota on mukava lukea aina uudelleen ja uudelleen.

Mieleesi voi juolahtaa, mitä tarkoitan, kun sanon “muokannut kuvista värityskuvia”? No, lapset ovat piirtäneet usein lyijykynällä ja värittäneet kuvansa, joten ne eivät sellaisenaan sovellu värityskuviksi.  Värityskuvissa täytyy olla selkeät, riittävän vahvat mustat viivat, joten ääriviivat täytyy piirtää mustalla. Ja sisus pitää tietenkin olla valkoinen, jotta värittäminen onnistuu. Ja täytyyhän kuvat myös saada sähköiseen muotoon, jotta niistä saa taitettua kirjan. Tässä puuhassa – ja siinä itse kuvien valitsemisessa – on mennyt sanoisinko melkoisen monta monituista tuntia.

Olen pitänyt huolen siitä, että tehdessäni tätä ääriviivapiirrosta olen mahdollisimman hyvin noudattanut lasten omia piirrosjälkiä. Eli olen jäljentänyt alkuperäisen piirroksen ääriviivapiirrokseksi. Niinpä puuhakirjan kuvitukset ovat Roosan ja Eepin piirroksia, vaikkakin minä olen ne (edellä mainituista syistä johtuen) piirtänyt lopulliseen muotoonsa.

Piirrosten jäljentämisen jälkeen riittii vielä lisää puuhaa. Näistä yksittäisistä kuvista piti koota jonkinlainen mukava värityskirja. Halusin kirjan sivut aika täyteen kuvia eli koottua sellaisia hauskoja kuvakollaaseja. Piti siis miettiä, mitkä kuvat sopivat yhteen. Päätin pitää Eepin ja Roosan kuvat erillään toisistaan – tätä lapsetkin halusivat, jotta kaikki varmasti tietävät, mikä on kenenkin piirtämä! Kunnia hälle kelle kunnia kuuluu! Niinpä kirjan kukin aukeama on kokonaan täynnä joko Roosan tai Eepin kuvituksia. Yksittäisissä kuvituksissa ei ole kuvittajan nimmaria, vaan laitoin kullekin sivulle kuvittajan nimikuvituksen. Eepiltä löysin hienon kolmiulotteisen Eepi-piirroksen, Roosalta söpön sydämiä sisältävän Roosa-kirjoituksen. Roosan kuvia tuli kirjaan enemmän, sillä hän on todella innokas ja tuottelias piirtäjä!

Lisäksi halusin kirjasta sellaisen, että sen haluaa mielellään säästää ja siihen voi palata aina uudelleen ja uudelleen. Kuvituksia katsoessani runosuoni alkoi pulputtaa ja niinpä moneen aukeamaan syntyi loru kuvitusten pohjalta kuin itsestään. Joihinkin kuviin tuli mieleen vitsejä, joten osa aukeamista sai vitsikokoelman.

Etsi kuva -tehtävät ovat lapsista aina hauskoja – niistähän tehdään myös kokonaisia kuvakirjoja – joten päätin laittaa mukaan myös tällaisia. Eli jokaisella aukeamalla on (yleensä) viisi kuvaa, jotka saa etsiä siltä aukeamalta. Lisätehtävänä tuli erilaisia Montako-tehtäviä, esimerkiksi eräällä aukeamalla pääsee laskemaan, montako napaa kuvista löytyy!

Koikkelan nettisivulta voit katsoa esimerkkisivuja tästä hienosti puuhakirjasta. Voit myös tulostaa sivut ja testata lasten kanssa Roosan ja Eepin puuhakirjaa käytännössä.

Mukavia väritys- ja lorutteluhetkiä! 💖

PS: ENNAKKOVARAAJAN TARJOUS. Kun tilaat Roosan ja Eepin puuhakirjan Koikkelan verkkokaupasta viimeistään sunnuntaina 6.11., saat kirjan hintaan 9,00€ (sis. alv 10%) ja vielä kaupan päälle 10 kortin valikoiman lasten kortteja! Jotta saat ennakkoedun, käytä kassalla alekoodi:

ROOSAEEPI

Ennakkotilatut puuhakirjat lähetetään heti, kun ne saapuvat painosta. Näillä näkymin kirjat ovat valmiita viikolla 44, jolloin aloitan pakkaamisen ja lähettämisen. Kirjat ovat siis ennakkotilaajille näillä näkymin viikolla 45.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *