Kuvaus
Itsensä motivointi -kortti. Kortissa pienen majavan jyrsimällä katkomia puun tynkiä, joissa on toisetkin jyrsimäkohdat, kuin patsaat. Ja teksti ”Pienikin voi saada aikaan jotain suurta ja hienoa.” Kortti muistuttaa meitä siitä, että jokainen voi saavuttaa jotain, kun jaksaa uskoa. Että voimme vaikuttaa, kun uskomme, tahdomme ja luotamme.
Kuvattu Posiolla. Tätini mies oli huomannut metsässä tällaiset hienot patsaat, jotka majava oli saanut aikaan, ja vei meidät katsomaan näitä. Näitä oli enemmänkin alueella, mutta nämä kaksi puupatsasta sain mahtumaan samaan lähikuvaan hienosti niin, että kesäaurinko paistaa patsaisiin. Puut olivat puron varrella, pienessä metsikössä, jossa kasvoi saniaisia. Kuvasta tuli aika lumoava, vai mitä? Kuva kertoi minusta hienosti siitä, miten pienikin saa aikaan vaikka mitä upeaa. Siksi keksin tämän motivaatiolauseen.
Muistuta ystävää, äitiä, isää, isovanhempaa, naapuria, läheistä uskon ja tahdon voimasta kotimaisella motivaatiokortilla. Tai kiinnitä kortti jääkaapin oveen ja piristä päivääsi mietteellä.
Katso muutkin motivaatiokortit – korteissa kauniita kuvia ja ajatuksia herättäviä mietelauseita. Motivaatiokortit piristävät päivää ja auttavat löytämään uusia näkökulmia. Voit ostaa myös kaikki 12 motivaatiokorttia yhteishintaan 16,00€.
- Kuvat, korttien suunnitelu ja mietelauseet Kirsi-Maria Hiltunen
- Kuvassa siskoni saama onnittelukukka
- Koko A6 (148 x 105 mm)
- Suomalaista laatua! Kaikki Koikkelan kortit painetaan Suomessa
- Painopaikka Laatupaino, Vihanti
- Koikkelan korteille on myönnetty Avainlippu
- Kortit myydään ilman kirjekuoria
- Hinnat (sis. alv 25,5%):
- Yksittäiset kortit 1,80€
- Kaikki Motivaatiokortit 12 kpl yhteishintaan 16,00€
Huom. Jos haluat yllättää ystävän tai muun läheisen käsinkirjoitetulla kortilla, voit käyttää Koikkelan korttipalvelua. Lisää korttipalvelu, niin kirjoitan kortin käsin ja lähetän suoraan vastaanottajalle, palvelun hinta 3,00€ (sis. alv 25,5%).
Itsensä motivointi -kortti muistuttaa, kuinka voimme jokainen saada aikaan jotain upeaa.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.